SAARNAN MAISTAJAT
Olet ehkä kuullut “saarnan maistajista”. Tämä termi on melkein 200 vuotta vanha ja juontuu 1800-luvun puolivälin Lontoosta. Siihen aikaan suuri saarnamies C.H. Spurgeon julisti viidelle tuhannelle kuulijalle Lontoon Metropolitan Tabernacle Churchi’issä joka sunnuntai. Toisella puolen kaupunkia Joseph Baker saarnasi myös voitelussa, ja muutamia muitakin tulisieluisia pastoreita julisti ympäri Lontoota, puhuen syviä, uutta avaavia, profeetallisia sanoja. Rikkaiden lontoolaisten keskuudessa tuli suosituksi harrastukseksi hypätä rattaisiinsa ja kiitää kaupungin läpi kirkosta toiseen, kokoamassa näiden puhujien saarnoja. Joka maanantai Parlamentissa pidettiin erityisiä kokouksia, joissa keskusteltiin siitä, kuka saarnaajista oli puhunut parhaan puheen ja kuka taas oli saanut aikaan syvimmän ilmestyksen.
Näitä reissailijoita nimitettiin ”saarnan maistajiksi”. He halusivat saada kuulla aina jotakin uutta hengellistä totuutta tai ilmestystä, mutta harvat heistä panivat kuulemaansa täytäntöön.
Jerusalemin vesiportin luona ei ollut hienosanaisia saarnoja, ei mitään sensaatiomaista puhetta. Esra, pappi saarnasi suoraan Raamattua, luki sitä tuntikausia. Kun kansa seisoi kuuntelemassa Jumalan Sanaa, he innostuivat siitä.
Väliin Esra oli niin vaikuttunut lukemastaan, että hän pysähtyi ja ”kiitti Herraa, suurta Jumalaa”. Herran kirkkaus lankesi alas voimallisesti, ”ja kaikki kansa vastasi, kohottaen kätensä ylös: ’Amen, amen”(Neh.8:6). Kun Sanaa luettiin, ”he kumarsivat ja rukoilivat Herraa, heittäytyneinä kasvoilleen maahan”(Neh.8:6). Ihmiset nöyrtyivät Jumalan edessä, särkyneinä ja katuvina. Sitten jonkin ajan kuluttua, he nousivat pystyyn saadakseen kokea lisää.
Huomaa, ettei tähän kokoukseen kuulunut jännittäviä tarinoita ihmisten tunteita nostamaan. Saarnatuolista ei yritetty vaikuttaa manipuloinnilla, ei tunteeseen vetoavilla todistuksilla. Ei ollut edes mitään musiikkia, vielä. Nämä ihmiset vain halusivat kuulla kaiken, mitä Jumala sanoi heille.
Uskon, että Herra haluaa liikkua kansansa keskellä samalla tavalla tänään. Näen Hänen Henkensä liikehtivän seurakunnissa, aina kun siellä on nälkä Hänen Sanalleen.
Näitä reissailijoita nimitettiin ”saarnan maistajiksi”. He halusivat saada kuulla aina jotakin uutta hengellistä totuutta tai ilmestystä, mutta harvat heistä panivat kuulemaansa täytäntöön.
Jerusalemin vesiportin luona ei ollut hienosanaisia saarnoja, ei mitään sensaatiomaista puhetta. Esra, pappi saarnasi suoraan Raamattua, luki sitä tuntikausia. Kun kansa seisoi kuuntelemassa Jumalan Sanaa, he innostuivat siitä.
Väliin Esra oli niin vaikuttunut lukemastaan, että hän pysähtyi ja ”kiitti Herraa, suurta Jumalaa”. Herran kirkkaus lankesi alas voimallisesti, ”ja kaikki kansa vastasi, kohottaen kätensä ylös: ’Amen, amen”(Neh.8:6). Kun Sanaa luettiin, ”he kumarsivat ja rukoilivat Herraa, heittäytyneinä kasvoilleen maahan”(Neh.8:6). Ihmiset nöyrtyivät Jumalan edessä, särkyneinä ja katuvina. Sitten jonkin ajan kuluttua, he nousivat pystyyn saadakseen kokea lisää.
Huomaa, ettei tähän kokoukseen kuulunut jännittäviä tarinoita ihmisten tunteita nostamaan. Saarnatuolista ei yritetty vaikuttaa manipuloinnilla, ei tunteeseen vetoavilla todistuksilla. Ei ollut edes mitään musiikkia, vielä. Nämä ihmiset vain halusivat kuulla kaiken, mitä Jumala sanoi heille.
Uskon, että Herra haluaa liikkua kansansa keskellä samalla tavalla tänään. Näen Hänen Henkensä liikehtivän seurakunnissa, aina kun siellä on nälkä Hänen Sanalleen.