OIKEAAN AIKAAN

”Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan”(Hebr.4:16).

Mikä on meidän ”oikea aikamme”? Se on aina silloin, kun olemme pettäneet siunatun Herramme. Kun teemme syntiä, olemme heti armon ja anteeksiantamuksen tarpeessa. Jumala kutsuu meitä tulemaan rohkeasti Hänen valtaistuimensa eteen, luottaen, että saamme kaiken mitä tarvitsemme. Meidän ei tule mennä Hänen eteensä vain silloin, kun koemme itsemme hyviksi ja pyhiksi. Meidän tulee mennä sinne aina, kun olemme sen tarpeessa.

Sitä paitsi meidän ei tule odottaa, että meidän sielumme puhdistuu. ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”(1 Joh.1:9). Johannes sanoo, ettei meidän tule yrittää tunti-, päivä- tai viikkokausia tehdä itsestämme puhtaita. Se tapahtuu heti, kun tulemme Herran luokse.

Onko sinulla siis uskoa luottaa siihen, että Jumala antaa silmänräpäyksessä anteeksi? Voitko hyväksyä välittömään, lakkaamattomaan yhteyteen Isän kanssa? Juuri sen Raamattu kehottaa meitä tekemään. Sama usko näet, joka pelastaa meidät ja antaa meille anteeksi, on myös se usko, joka varjelee meitä. Pietari sanoo: ”Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana”(1 Piet.1:5). Mikä uskomaton totuus!

Silti epäuskomme estää meitä pääsemästä Jumalan varjelevan voiman alle. Ajan mittaan, kun jatkuvasti kohtaamme synnin hyökkäyksiä, alamme vaipua epätoivoon. Rakas lukija, niin ei saa olla. Jumala on antanut meille valtavat Uuden Liiton lupaukset, mutteivät ne hyödytä meitä, ellemme usko ja käytä niitä. Herramme on vannonut, että Hän laittaa lakinsa sydämiimme, on Jumala meissä, varjelee meitä lankeamasta, istuttaa pelkonsa sisimpäämme, antaa meille voiman totella, vaikuttaa meissä voiman vaeltaa Hänen teitään. Meidän vain täytyy uskoa tähän täysin.