Wednesday, March 11, 2015

JUMALA TOIMII

Vuonna 1986 kuljin Times Squarea pitkin New Yorkissa, itkien ja murehtien sen syntien tähden. Menin takaisin kotiin, Texasiin ja itkin yli vuoden päivät ja murehdin. Sitten Jumala sanoi: ”Mene tekemään jotakin niille raunioille”.

Tulin ja näin tuhon, mutta en ollut aivan murtunut, ennen kuin minua liikutti toivo muurin uudelleen rakentamisesta.

Oletko ”tarkastanut muureja” omassa elämässäsi? Oletko Daavidin lailla tehnyt syntiä ja aiheuttanut häpeää Jeesuksen nimelle? Onko sinun muurillasi jotakin lain mukaan korjattavaa?

Rakas lukija, on hyvä langeta Kalliolle (Jeesus) ja mennä palasiksi, murtua pieniksi siruiksi. Kun näet Kristuksen kaikessa kirkkaudessaan, Hänen näkemisensä murentaa sinut. Jopa hyvät asiat sinussa, lahjasi, tehokkuutesi, kaikki taitosi murentuvat, kun seisot Hänen edessään, avuttomana ja kuviin vuotaneena.

Daniel sanoi: ”Ja minä jäin yksin. Ja kun minä näin tämän suuren näyn, meni minulta kaikki voima; minun verevä muotoni muuttui kaamean näköiseksi, eikä minussa ollut voimaa mihinkään”(Dan.10:8). Murtuminen on täydellistä kaikesta inhimillisestä voimasta ja kyvystä. Se tunnistaa synnin koko todellisuuden ja häpeän, jonka se aiheuttaa Kristuksen nimelle!

Silti murtuneisuuden voi tunnistaa myös tästä: ”Nouse seisomaan, sillä minut on nyt lähetetty sinun tykösi”(Dan.10:11). Tässä oli ehdoton vakuus siitä, että asiat muuttuisivat, että tulisi paraneminen ja uudelleen rakennus. Jumala saattaa sinun rauniosi kuntoon.

Pyhä usko sanoo: ”Jumala toimii minussa! Saatana ei voi pitää minua. Minä en tuhoudu enkä lankea. Syntini on murehduttanut minua, mutta minä olen katunut. Nyt on aika nousta ja rakentaa uudelleen!” 


Et pääse kyyneleistäsi, ennen kuin tartut toivoon, intoon ja päätökseen. Sinun elämäsi voi näyttää kaatopaikalta, kasoilta multaa ja siinä on murtuneita kohtia, jotka tarvitsevat korjausta. Muista kuitenkin, että sinun kädessäsi on Hänen miekkansa ja työkalunsa. Yläpuolellasi on suuri kyltti, jonka Herran oma käsi on pannut sinne. Siinä lukee: JUMALA TOIMII TÄÄLLÄ.