Monday, January 17, 2011

MONET MEISTÄ OVAT MASENTUNEITA

Monista uskovista pohjalle vajoaminen merkitsee loppua. He joutuvat kokemiensa tappioiden kahleisiin. Heille kehittyy arvottomuuden tunne. Ajan mittaan he kokevat olevansa loukussa, josta ei kukaan voi heitä auttaa. Jesaja kirjoitti sellaisille uskoville: ”Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton!” (Jes.54:11).

Jotkut lopulta vihastuvat Jumalaan. He eivät jaksa odottaa Jumalan seuraavaa siirtoa. Niinpä he huutavat syyttäen: ”Herra, missä olit, kun tarvitsin sinua? Minä pyysin vapautusta, mutta et vastannut. Olen tehnyt kaiken voitavani, mutta en ole päässyt vapaaksi. Olen väsynyt katumaan ja rukoilemaan, kun en näe asioissani mitään muutosta!” Monet uskovat lopettavat yrittämisen ja antautuvat lihan valtaan.

Toiset taas kietoo hengellisen alakulon sumu. He ovat varmoja siitä, ettei Jumala välitä heistä enää. He sanovat itselleen: ”Minun tieni on Herralta salassa, minun oikeuteni on joutunut pois minun Jumalani huomasta"(Jes.40:27). "Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut"(Jes.49:14).

Toiset kohdistavat katseensa vain omaan saamattomuuteensa. Näin he ovat jatkuvasti syyllisiä. Tämä kuitenkin aiheuttaa vain sen, että he ahdistuneina huutavat: ”Niin, rikoksemme ja syntimme ovat meidän päällämme, ja me riudumme niiden tähden. Kuinka me voisimme pysyä elossa?”(Hes.33:10).

Syyllisyyden tunto ei kuitenkaan ole kaiken loppu. Kun me joudumme nöyrtymään syyllisyyden ja syntiemme tuottaman murheen tähden, meidän ei tule jäädä noihin tunnetiloihin. Niiden tarkoitus on vain ajaa meidät omien mahdollisuuksiemme loppuun, viedä meidät ristin voittoon!