Friday, May 20, 2016

MAHDOTTOMIEN KOHTAAMINEN

Minulla on erityinen sana kaikille, jotka kohtaavat mahdottomia asioita: “Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee"(Sefanja3:17).

Tässä ilmenee ihanasti Jumalan rakkauden muuttumattomuus kansaansa kohtaan. Raamattu kertoo meille, että Hän lepää ja iloitsee rakkaudestaan meitä kohtaan.

Heprean sana ”lepo” tässä merkitsee, ettei Jumala yhtään epäröi rakastaa meitä. Toisin sanoen, Hän on korjannut, tai asettanut rakkautensa meitä kohtaan eikä Hän koskaan ota sitä pois. Oikeastaan meille kerrotaan, että Jumala on niin tyytyväinen rakkauteensa meitä kohtaan, että Hän laulaa siitä.

Voitko kuvitella sitä? Taivas julistaa Jumalan ilosta sinua kohtaan. John Owen tulkitsee tämän jakeen näin: ”Jumala hyppii ilon valtaamana”.

Lisäksi Paavali sanoo meille, että kaikki, mikä ei kuulu Jumalan hallintaan, siis epäusko ja sekaannus, muuttuu Jumalan rakkauden ilmestyessä. ”Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,”(Tiit.3:4).

Edeltävässä jakeessa Paavali sanoo: ”Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia”(Tiit.3:3). Toisin sanoen: ”Kaikki oli vinossa”. Uskomme ei ollut voittoisaa. Jumalan ihmisrakkaus ilmestyi, ja Isä vuodatti sen runsaasti meidän päällemme Kristuksen kautta.”

Kun Paavali sanoo, että Jumalan rakkaus ”ilmestyi”, hän käyttää kreikan sanaa, jonka juuri tarkoittaa ”asettaa päällekkäin”. Lyhyesti sanoen Herra katsoi alas meidän surkeisiin, ponnisteleviin sieluihimme, jotka olivat täynnä pelkoa ja kysymyksiä ja Hän asetti tämän ilmestyksen päällekkäin meidän kanssamme: ”Minun rakkauteni pelastaa sinut. Lepää ja iloitse rakkaudestani sinua kohtaan.”

Kiitän Jumala päivästä, jolloin Hänen rakkautensa ”ilmestyi” minulle. Ei ole uskoa, joka voisi seistä mahdottomien edessä, jollei kaikkea: ongelmia ja kärsimystä, olisi annettu Isämme rakastavaan huomaan. Kun minun tilanteeni on vaikeimmillaan, minun tulee levätä yksinkertaisessa uskossa.