Thursday, April 18, 2013

HÄNEN ARVOKKAAT AARTEENSA

Jumala on päättänyt päästä päämääräänsä täällä maailmassa heikkojen ihmisten kautta.

Jesaja, suuri rukoustaistelija, oli aivan samanlainen ihminen kuin kuka meistä tahansa. Daavid, Jumalan oman sydämen mukainen mies, oli murhaava avionrikkoja, jolla ei ollut moraalista oikeutta mihinkään Jumalan siunaukseen. Pietari kielsi taivaan Herran, kiroten sitä, joka rakasti häntä eniten. Aabraham, kansojen isä eli valheessa käyttäen vaimoaan pelinappulana oman nahkansa pelastamiseksi. Jaakob oli petturi. Adam ja Eeva muuttivat täydellisen avioliittojärjestelyn painajaiseksi. Salomo, maailman viisain mies, teki muistiin merkityistä historian teoista typerimmät. Joosef raivostutti veljensä melkein poikamaisella onnellisuudellaan, kunnes peli kääntyi häntä itseään vastaan. Joona halveksi Jumalaa, kun tämä armahti katuvia ihmisiä. Hän tahtoi nähdä kokonaisen kaupungin palava poroksi, jotta hänen ennustuksensa täyttyisi. Loot tarjosi kahta neitsyt-tytärtään sodomalaisen seksihullun väkijoukon kynsiin.

Lista jatkuu edelleen. Ihmiset, jotka rakastivat Jumalaa, ihmiset, joita Jumala käytti suuresti, joutuivat melkein perikatoon heikkouksiensa takia. Kuitenkin Jumala oli aina lähellä: ”Minä kutsuin sinut, minä haluan olla kanssasi. Minä täytän tahtoni sinusta huolimatta!”

Rohkaisevimpia Raamatunkohtia on 2 Kor.4:7: ”Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä”(2 Kor.4:7). sitten Paavali kuvaa näitä saviastioita, kuolevaisia, kaikin tavoin vaikeuksissa, ihmeissään, vainottuina,
masentuneina. Vaikka näitä miehiä ei koskaan hyljätty tai jätetty epätoivoon, Jumalan käyttäminä he kuitenkin jatkuvasti valittivat ruumiinsa taakkaa, odottaen päästä puetuksi uuteen.

Jumala pilkkaa ihmisen voimaa. Hän nauraa meidän itsekkäille yrityksillemme olla hyviä. Hän ei koskaan käytä ylväitä ja voimakkaita, vaan heikkoja, tämän maailman asioita hämmästyttääkseen viisaita.

”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä”(1 Kor.1:26 -29).

Jumala panee äärettömän arvokkaat aarteensa saviastioihin, koska hän iloitsee tehdessään mahdottoman mahdolliseksi.