KAKSI TOSIASIAA
Mitä pidempään elän Kristukselle, sitä vaikeampi minun on hyväksyä helppoa, kaiken kattavaa ratkaisua. Omissa taisteluissani olen löytänyt suurta lohtua ja apua kahdesta ihanasta tosiasiasta.
Ensimmäinen niistä on: JUMALA RAKASTAA MINUA TODELLA. Jumalan tarkoitus ei ole tuomita lapsiaan, olivat he epäonnistuvia tai ei. Hän on rakastava Isä, joka haluaa vain nostaa meitä pois heikkouksistamme.
Näin vilahduksen tuosta rakkaudesta, kun kävelin taannoin maatilaamme ympäröivässä metsässä. En pysähtynyt kertaakaan miettimään, kuinka linnut lentelivät ympärilläni vapaina ja terveinä. Yhtäkkiä kuitenkin, maassa värähti rampa linnunpoikanen. Se yritti niin kovasti lentää, mutta saattoi vain pyörähtää ympäri maassa. Kumarruin nostamaan sen ylös. Silloin tuttu Raamatun kohta välähti mieleeni. ”Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta” (Matt.10:29).
Luulin aiemmin, että jae kuului: ”Ei yksikään varpunen putoa maahan Isän tietämättä.” Matteuksen kohta vain sanoo: ”Isän sallimatta.”
Jumala on meidän kanssamme silloinkin, kun lankeamme. Isä ei lankea meidän syntiimme, mutta hän tulee alas meidän langenneeseen tilaamme. Hän ei hylkää meitä, kun liu’umme alaspäin. Me nimittäin olemme tuo varpunen.
Joskus tunnemme hänen suuren rakkautensa vasta, kun putoamme pohjalle. Olet voittanut suuren voiton, jos voit olla varma Jumalan rakkaudesta itseäsi kohtaan, vaikka olet haavoittunut ja rampa. Meidän voimamme uudistuu hänen iankaikkisessa rakkaudessaan. Lepää vain tuossa ihanassa rakkaudessa. Älä hermostu. Vapautus on lähellä.
Toinen tosiasia: HÄNTÄ ILAHDUTTAA ENITEN MINUN USKONI. ”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen”(Hebr.11:6). Jumala lukee meidän uskomme vanhurskaudeksi. "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"(Room.4:3).
Ehkä en aina ymmärrä, miksi hän joskus näyttää aikailevan toimissaan, mutta tiedän, että hän pitää sanansa minua kohtaan.
Ensimmäinen niistä on: JUMALA RAKASTAA MINUA TODELLA. Jumalan tarkoitus ei ole tuomita lapsiaan, olivat he epäonnistuvia tai ei. Hän on rakastava Isä, joka haluaa vain nostaa meitä pois heikkouksistamme.
Näin vilahduksen tuosta rakkaudesta, kun kävelin taannoin maatilaamme ympäröivässä metsässä. En pysähtynyt kertaakaan miettimään, kuinka linnut lentelivät ympärilläni vapaina ja terveinä. Yhtäkkiä kuitenkin, maassa värähti rampa linnunpoikanen. Se yritti niin kovasti lentää, mutta saattoi vain pyörähtää ympäri maassa. Kumarruin nostamaan sen ylös. Silloin tuttu Raamatun kohta välähti mieleeni. ”Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta” (Matt.10:29).
Luulin aiemmin, että jae kuului: ”Ei yksikään varpunen putoa maahan Isän tietämättä.” Matteuksen kohta vain sanoo: ”Isän sallimatta.”
Jumala on meidän kanssamme silloinkin, kun lankeamme. Isä ei lankea meidän syntiimme, mutta hän tulee alas meidän langenneeseen tilaamme. Hän ei hylkää meitä, kun liu’umme alaspäin. Me nimittäin olemme tuo varpunen.
Joskus tunnemme hänen suuren rakkautensa vasta, kun putoamme pohjalle. Olet voittanut suuren voiton, jos voit olla varma Jumalan rakkaudesta itseäsi kohtaan, vaikka olet haavoittunut ja rampa. Meidän voimamme uudistuu hänen iankaikkisessa rakkaudessaan. Lepää vain tuossa ihanassa rakkaudessa. Älä hermostu. Vapautus on lähellä.
Toinen tosiasia: HÄNTÄ ILAHDUTTAA ENITEN MINUN USKONI. ”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen”(Hebr.11:6). Jumala lukee meidän uskomme vanhurskaudeksi. "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"(Room.4:3).
Ehkä en aina ymmärrä, miksi hän joskus näyttää aikailevan toimissaan, mutta tiedän, että hän pitää sanansa minua kohtaan.