TUHLAAJAPOIKA JA HÄNEN VELJENSÄ

Niin tuhlaajapoika kuin hänen veljensäkin olivat yhtä syntisiä. Nuorempi poika ei ollut ymmärtänyt armon merkitystä. Senhän pitäisi kasvaa pyhyyden kypsyyteen. Vanhempi poika ei ollut koskaan tuntenut isänsä sydäntä. Hän oli aina yrittänyt ansaita isänsä rakkautta tottelemalla ja tekemällä. Hän ei voinut hyväksyä, että isä oli aina rakastanut häntä ilman ehtoja, täysin ilman hyviä tekoja. Totuus oli, että isä oli aina rakastanut häntä vain siksi, että tämä oli syntynyt hänen pojakseen.

”Hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: 'Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.'(Luuk.15:28- 30).

Vanhempi poika sanoi itse asiassa isälleen: ”Kaikki nämä vuodet olen työskennellyt sinulle miellyttääkseni sinua, mutta et ole koskaan osoittanut minulle tällaista rakkautta. Ainakaan en ole kokenut sitä.” Tästä käy ilmi vanhemman pojan ongelman ydin. Hän ajatteli ansainneensa hyvillä teoillaan saman, mitä nuorempi veli oli saanut armosta.

Kaikilla lakihenkisien on todella vaikeata hyljätä lihan tekoja. Miksi? Siksi, että liha haluaa esittää Jumalalle. Me haluamme voida sanoa: ”Olen ansainnut rauhan Herrassa. Olen paastonnut, rukoillut, tehnyt kaiken saadakseni voiton. Olen työskennellyt ahkerasti ja nyt olen vihdoin onnistunut.”

Jos olemme rehellisiä, näemme, että lihamme aina vastustaa Herrasta riippumista. Me emme halua turvautua hänen armoonsa tai tunnustaa, että vain hän voi antaa meille voimaa, viisautta ja vallan elää voittajina.

Meidän tulee pitää huoli siitä, ettemme protestoi niin kuin vanhempi veli. Se on inhimillisen suoraselkäisyyden mielen mukaisuutta, mikä on pahanhajuista Jumalan sieraimissa!