Friday, August 15, 2014

HEDELMÄTTÖMÄSTÄ SEURAKUNNASTA NOUSEE MONIA LAPSIA

”Riemuitse, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt, huuda ilosta ja riemahda, sinä, joka et ole synnytyskivuissa ollut. Sillä hyljätyllä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla, sanoo Herra” (Jes.54:1).

Jotkut väittävät, ettei viimeisten päivien seurakunta ole hedelmätön. He osoittavat kaikkia superkirkkoja, monia palvelutehtäviä, ja lukuisia joukkoja, jotka ottavat osaa uskonnollisiin seminaareihin, konferensseihin ja konsertteihin ja kuluttavat uskonnollisia kirjoja, äänitteitä ja videoita. Jumala odottaa kuitenkin lapsiltaan muuta, ja seurakunta on kutsunut lapsiaan kahteen hyvin erilaiseen juttuun. Kun seurakunnat ovat keskittyneet niiden jäsenmäärän kasvuun, vaikutukseen ja menestykseen, Paavali huutaa: ”Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä”(Gal.4:19). Paavali sanoisi: ”Älkää kertoko minulle, miten paljon teidän seurakunnassanne käy ihmisiä. Älkää kertoko, kuinka moni on mukana toiminnoissanne, kuinka paljon kirjallisuutta levitätte, kuinka monta Raamattua jaatte, kertokaa minulle kuinka moni on saanut Kristuksen muodon”.

Uskon, että Jumala katsoo viimeisiä kolmeakymmentä vuotta ja näkee Sanan nälänhädän. Hän näkee ne vuosina, jotka syöjäsirkka söi, itsensä etsimisen vuosina, jolloin vieraita on nostettu Jumalan huoneeseen, ylpeitten julistajien, rahanhimon, valtapyrkimysten ja pintapuolisuuden vuosina. ”He ovat olleet Herralle uskottomat, sillä he ovat synnyttäneet vieraita lapsia” (Hoos.5:7). ”Minä olin istuttanut sinut jaloksi viiniköynnökseksi, puhtaimmasta siemenestä; kuinka olet muuttunut minulle vieraan viinipuun villiköynnöksiksi?”(Jer.2:21).

Jumalan lupaukset, jotka hedelmätön, viimeisten päivien seurakunta on synnyttävä lastensa suureksi kokoontumiseksi. ”Tee avaraksi telttasi sija … Älä säästele! Pidennä … vahvista … Sillä sinä olet leviävä oikealle ja vasemmalle”(Jes.54:2-3). ”Älä pelkää, sillä et sinä häpeään joudu; älä ole häpeissäsi, sillä et sinä ole pettyvä. Nuoruutesi häpeän sinä olet unhottava, leskeytesi pilkkaa et ole enää muistava”(Jes.54:4).