ME VOIMME SAADA AIKAAN MAHDOTTOMIA by Jim Cymbala

Jumalan työtä voi tehdä ainoastaan Jumalan voimalla. Seurakunta on hengellinen organismi, joka taistelee hengellisiä taisteluita, ja vain hengellinen voima voi saada sen toimimaan Jumalan tahdon mukaan.

Avain ei ole raha, organisaatio, älykkyys tai koulutus. Näetkö ja näenkö samanlaisia tuloksia kuin Pietari näki? Tuommeko tuhansia miehiä ja naisia Kristuksen luokse samalla tavalla kuin hän? Jollemme, meidän pitää mennä takaisin hänen voimansa lähteelle. Olkoon mikä hyvänsä yhteisö tai kulttuuri, kaupunki tai kylä, Jumalalta ei ole koskaan puuttunut voimaa tehdä työtään ihmisten kautta, jotka haluavat kirkastaa hänen nimeään.

Kun me tosissamme käännymme Jumalan puoleen, saamme huomata, että hänen seurakuntansa on aina liikkeessä eteenpäin, ei taaksepäin. Emme voi koskaan peräytyä ja sopeutua siihen, mitä maailman haluaa tai odottaa meiltä. Kantamme pitää pysyä sotaisana, hyökkäävänä, rohkeana.

Tämä juuri oli luonteenomaista kenraali William Boothille ja alkuajan Pelastusarmeijalle, kun he kahlasivat Lontoon slummeissa. Se oli leimaa-antavaa myös ensimmäisille lähetyspioneereille, kuten Hudson Taylorille Kiinassa ja niille herätysihmisille Amerikan rintamailla, jotka puhuivat totuutta rakkaudessa, ilman pelkoa.

Tutussa kertomuksessa Daavidista ja Goljatista tullaan ihmeelliseen hetkeen, kun jättiläinen saa raivarin nähdessään nuoren vastustajansa: "Olenko minä koira, kun tulet sauva kädessä minua vastaan?", hän jyrisee (1 Sam.17:43). Goljat aidosti loukkaantuu: ”Tule tänne minun luokseni, niin minä annan sinun lihasi taivaan linnuille ja metsän eläimille" (1 Sam.17:44).

Hievauttiko se Daavidia? Miettiikö hän strategista peräytymistä jonkin puun tai kivenlohkareen taakse ajatellen saavansa ostetuksi lisää aikaa?

Ehdottomasti ei!

”Kun filistealainen lähti tulemaan ja lähestyi Daavidia, niin Daavid juoksi nopeasti sotarintaan filistealaista vastaan”(1 Sam.17:48).

Tätä kuvaa Jumala haluaa iskostaa mieleemme: juosta eteenpäin kohti taistelua.

Daavidin aseistus oli naurettava: linko ja viisi sileätä kiveä. Ei se haitannut. Jumala käyttää edelleen hupsuja välineitä heikkojen ihmisten käsissä rakentaakseen kuningaskuntaansa. Rukouksen siivittämänä ja hänen voimassaan voimme suorittaa mahdottomia.


__________
Jim Cymbala aloitti Brooklyn Tabernaclessa alle kahdenkymmenen seurakuntalaisen kanssa pienessä, surkeassa rakennuksessa kaupungin vaikeassa osassa. Koska hän oli paljasjalkainen brooklynilainen, hänestä on tullut sekä David että Gary Wilkersonin pitkäaikainen ystävä. Hän puhuu usein Expect Churchin johtajakonferensseissa, joita World Challenge tukee ympäri maailmaa.