AHNEET JA KIITTÄMÄTTÖMÄT

Jollet käsittele epäilyksiäsi, joudut helposti napinahengen valtaan. Elät sillä tavalla ja kuolet sillä tavalla, koska sinun epäilyksesi eivät suostu laantumaan. Ne täytyy juurittaa pois syvältä.
Vain kolme päivää israelilaisten Egyptistä lähdön jälkeen he joutuivat uuteen testiin. He olivat laulaneet, helisyttäneet tamburiinejaan ja todistaneet mahtavan Jumalan voimaa ja vahvuutta. He kerskuivat, että Hän johtaisi heidät ja suojelisi heitä, ja sitten he saapuivat Maaraan, mikä merkitsee ”katkeruuden vedet”.
Tässä oli esimerkki siitä, kuinka Jumala antaa meidän kohdata jatkuvasti kriisejä kriisin perään, kunnes olemme oppineet sen, mitä Hän on yrittänyt opettaa meille. Jos kieltäydymme jatkuvasti oppimasta, tulee aika, jolloin Hän antaa meidän joutua oman katkeruutemme valtaan. ”Ja he vaelsivat kolme päivää erämaassa löytämättä vettä… Niin kansa napisi Moosesta vastaan ja sanoi: ’Mitä me juomme?’ "(2 Moos.15:22, 24).
Sunnuntaina heillä oli kovin hauskaa, he lauloivat, tanssivat ja ylistivät! Mutta keskiviikkona heillä oli huolia, toinen kriisi ja he kerta kaikkiaan menettivät hermonsa. Miten he saattoivat unohtaa luottamuksensa niin nopeasti? Siten, ettei heillä ollut koskaan ollutkaan sitä. Heillä ei ollut koskaan perustusta, joka olisi rakennettu heidän alleen.
Niinpä he taaskin reputtivat kokeensa. He eivät olleet oppineet yhtään mitään aiemmista kriiseistään ja menettivät taaskin mahdollisuutensa loistaa Jumalan suuruutta. He alkoivat jopa pitää Hänen hyvyyttään itsestään selvyytenä. Heillä ei ollut ruokaa, niinpä Hän lähetti heille mannaa taivaasta. Hän pudotti viiriäisiä taivaalta, niin että niitä oli kasoittain puolentoista metrin korkeudelta.  Yhtään sanaa kiitokseksi ei lausuttu. Sen sijaan kansa kääntyi ahneuteen ja hamstrasi kaikkea, mitä Jumala oli antanut heille, ja sitten Israelista tuli uppiniskainen kansa.
Mikä sääli on kulkea kriisistä kriisiin oppimatta yhtään mitään niiden kuluessa. Se kantaa mukanaan kirousta, ja sinut annetaan napinahengen valtaan.