Wednesday, February 8, 2017

“NÄYTÄ MEILLE JUMALASI”

”Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: ’Veisatkaa meille Siionin virsiä’. Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?” (Ps.137:3 - 4).
Jumalan ihmiset olivat elämänsä vaikeimmassa paikassa, ja kun heidät vietiin vankeuteen, heidän vangitsijansa vaativat heitä laulamaan laulun.  He kuitenkin kokivat vain masennusta, epätoivoa ja toivottomuutta.
Kristityt ovat joukoittain samassa tilanteessa tänään, vastakkaisten olosuhteitten ympäröiminä.  Kun paholainen tulee sinun luoksesi kiusaten sinua vanhalla jutullaan, voit joutua aivan lannistumisen partaalle, ajatellen: ”En pysty siihen. Olen rukoillut ja huutanut, mutta tämä vanha side vainoaa minua ikuisesti”.
Kun Israel joutui Babylonian vankeuteen, heidän vangitsijansa vaativat: ”Laulakaa meille! Soittakaa meille! Olemme kuulleet kaiken teistä ja siitä, mitä Jumalanne teki teille. Näyttäkää nyt ilonne Hänestä.”
Jos tämä huomautus tehtiin ivallisesti, uskon, että se oli myös myötätuntoinen pyyntö. Babylonian jumalat olivat jättäneet heidät tyhjiksi ja toivottomiksi. Israelilaisten laulut olivat tehneet heihin vaikutuksen.  ”Näiden ihmisten Jumala voi halkaista meren. Hän tulensa tulee alas taivaasta. Hän seisoo heidän vihollisiansa vastaan. Kyllä heidän Jumalassaan on jotakin”.
Kansalla, joka voi iloita ja pitää uskonsa pimeimpinäkin hetkinä, on tosi todiste toisille, joilla on samat taistelut. Muut huomaavat uskovat, jotka todistavat: ”Jumala, uskon Sinuun, tapahtukoon mitä hyvänsä minun elämässäni.”
Maailma huutaa meille: ”Ei meitä vakuuttanut Punaisen Meren halkaiseminen tai sokean näkönsä saaminen tai ramman parantuminen. Ei! Haluamme nähdä ihmeen, joka on sinun pimeimmän hetkesi usko. Sinä kohtaat toivottomia olosuhteita hymy kasvoillasi, laulaen ylistystä Jumalalle. Se meitä puhuttelisi!”