EI SOTAVÄELLÄ EIKÄ VOIMALLA

Monet uskovat turvautuvat tänä päivänä nopeasti ihmisvoimiin koettaessaan päästä voitolle lihastaan, niin kuin Israel teki. Selvä esimerkki tästä on koko joukko itsensä parantamista koskevia kirjoja kristillisten kirjakauppojen hyllyillä. Kirjaimellisesti tuhannet kirjat lupaavat täsmäaseita itsensä parantamiseen, lihamme rauhoittelemiseen ja alistamiseen. Minne vain käännämmekin katseemme, tarpeisiimme tarjotaan lihallisia vaihtoehtoja. Seurakunnat lupaavat voitelussa tapahtuvia herätyskokouksia, jossa kaikkiin hengellisiin tarpeisiimme vastataan rukouksella ja kosketuksella. Evankelistat tarjoavat pikavapautuksia, äkkiparantumisia, pikasanomia Jumalalta.

Totuus on, että Jumala antoi Israelin kansalle vaihtoehdon valita hänen ja vanhan ihmisen välillä. Hän sanoi: ”Menkää vain ja tehkää oman tahtonne mukaan. Kaivelkaa syvältä sisäistä ihmistänne, tutkikaa kirjojanne, suunnitelkaa omat strategianne, tehkää kaikki, mitä osaatte tehdä. Silloin nojaatte lihan käsivarteen. Mikään ponnistelunne ei tuota teille voittoa.”

Mitä enemmän tutkin Jumalan sanaa, sitä selvemmäksi minulle käy: Kaikki inhimillinen ponnistelu synnistä vapautumiseksi on tuomittu epäonnistumaan. Jumala antaa meidän kulkea vaikeita teitä ajasta aikaan, kunnes olemme täysin vakuuttuneita siitä, että meidän pitää kuolla kaikille lihallisille yrityksille.

Kun Israel yritti voittaa vahvan vihollisensa inhimillisellä voimalla, Jumala tuomitsi sen: ”Egypti on ihminen eikä Jumala, ja heidän hevosensa ovat lihaa eivätkä henkeä. Kun Herra ojentaa kätensä, suistuu auttaja, ja autettava kaatuu, ja yhdessä he kumpikin hukkuvat”(Jes.31:3). Jumalan Sana julistaa selvällä kielellä, että kaikki voitto riippuu yksin hänestä. Vain hänellä on voima vapauttaa meidät vihollisistamme.

Sinulla saattaa olla hyvä tahto, vakaa moraalinen tausta, saatumaton mieli. Itse asiassa voit olla puhtain ihminen tämän maan päällä, mutta Raamattu sanoo, ettei mikään sinun inhimillinen lahjasi tai taitosi päde paholaista vastaan. Tulet aina epäonnistumaan yrityksissäsi.

Jos olet yli voimien käyvän taistelun keskellä, sinun pitää ottaa oppia Sanasta, jonka Jumala antoi Sakariaalle: ”Ja hän lausui ja sanoi minulle näin: "Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot”(Sak.4:6).