Tuesday, October 30, 2012

VOI NIITÄ, JOTKA MENEVÄT ALAS EGYPTIIN

”Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin apua etsimään ja turvautuvat hevosiin, luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitten luku on ylen suuri, mutta eivät katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta”(Jes.31:1).

Profeetta Jesaja varoitti Israelia siitä, etteivät he voittaisi vihollistaan, jos turvautuisivat omaan voimansa. Jesajan 31. luku piirtää täydellisen kuvan ihmistaidoin käytävän taistelun turhuudesta. Uskon, että tämä luku on yrityksiemme tehottomuuden esikuva ja varjo. Me yritämme voittaa himomme, tapamme ja helmasyntimme luottamalla inhimilliseen ajatukseen ja apuun.

Siihen aikaan, kun Jesaja kirjoitti tämän varoitusviestin, kuningas Sanherib ja Assyrian armeija olivat jo marssineet läpi Juudan. He olivat valloittaneet useimmat kaupungit tiellään ja nyt he suunnittelivat Jerusalemin miehittämistä! Heprean kielessä nimi Sanherib tarkoittaa ”menestyksellistä” ja Assyria merkitsee ”lisääntyvä synti”. Kun nämä kaksi pannaan yhteen, saadaan kuva pahasta vihollisesta, joka menestyi suuresti Jumalan kansan kustannuksella.

Assyria edustaa kaikenlaista vastaamme tulevaa demonista, himokasta henkeä. Sanherib on itse paholainen, varmana siitä, että hän onnistuu voittamaan meidät ja syöksemään epätoivoon. Uskon, että Jumala tahtoo näyttää meille tämän Raamatun kohdan kautta, kuinka paholainen ja hänen demoniset joukkonsa hyökyvät toisiaan seuraavina aaltoina seurakuntaa vastaan, aina vain tehokkaampina ja paremmalla menestyksellä.

Raamatun kohtamme on myös esimerkki siitä, kuinka synti kasvaa viimeisinä päivinä. Raamattu sanoo, että yhteiskunta tulee aina vain pahemmaksi (ks.2 Tim.3:13), ja seurakunta hukkuu petollisiin ja demonisiin oppeihin. Uskon, että näemme tätä tapahtuvan juuri nyt. Demoniset joukot ovat päässeet sisälle kaikkeen mediaan ja teknologian kaikkiin aloihin. Ne syytävät kulttuuriimme aistillisuutta, alastomuutta ja kaikenlaisia perversioita. Niin kuin Ilmestyskirjassa ennustetaan (12:15) Saatana on ”syössyt kidastansa vaimon jälkeen vettä niin kuin virran, saattaakseen hänet virran vietäväksi”.