TEE SE TAAS

Kun Israel nousi Punaisesta Merestä, kansa lauloi ylistystä Jumalalle valtavasta pelastuksesta, jonka hän toimitti. He varmaan sanoivat toisilleen: ”Ei milloinkaan ole ollut niin suurta ihmettä kuin tämä! Ei mikään muu sukukunta koko tulevan historian aikana voi saada todistaa suurempaa, Jumalan voiman valtavuuden osoitusta, ja vielä niin näkyvällä tavalla.”

Daavid palasi muistoissaan Israelin ihmeelliseen pelastukseen Punaisesta Merestä ja sanoi: ” Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä: hän on peljättävä teoissansa ihmisten lapsia kohtaan. Meren hän muutti kuivaksi maaksi, jalkaisin käytiin virran poikki; silloin me iloitsimme hänestä(Ps.66:5-6).

Israelin piti kertoa jokaiselle nousevalle polvelle Jumalan suuresta, heidän hyväkseen ihmeitä tekevästä voimasta. Heidän piti käyttää juuri Punaisen Meren pelastumiskertomusta esimerkkinä. ”Sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt”(Ps.78:4).

Lapsena Daavid itse istui kuuntelemassa ihastuneena tätä tarinaa uudestaan ja uudestaan. Nyt hän kertoi omille lapsilleen samaa tarina: ”Te tiedätte, että Jumala elää, koska hän vei teidän esi-isänne Punaisen Meren läpi kuivaa pitkin. Kertokaa tämä vuorostanne lapsillenne ja lastenne lapsille.”. He tekivät niin.

Ei ollut tärkeää vain puhua Jumalan teoista menneisyydessä. Psalmin kirjoittaja halusi nähdä Jumalan pelastavan kansansa juuri nyt: ”Jumala, me olemme omin korvin kuulleet, meidän isämme ovat meille kertoneet, minkä teon sinä teit heidän päivinänsä, muinaisina päivinä. Sinä karkoitit kädelläsi pakanat, mutta heidät sinä istutit, sinä hävitit kansat, mutta heidät sinä levitit(Ps.44:1-2).

Psalmista sanoo tässä: ”Herra, koko elämäni ajan olen kuullut, mitä teit aikoinaan, kuinka nämä uskomattomat tapahtumat vakuuttivat isämme näkyvällä tavalla. Minun lapseni ovat kuulleet siitä ja nyt myös lapsenlapseni saavat kuulla siitä”.

Sitten psalmin kirjoittaja puhkeaa sanomaan: ”Sinä, Jumala, sinä olet minun kuninkaani, toimita Jaakobille apu”(Ps. 44:4). Toisin sanoen: ”Jumala sinä olet myös minun kuninkaani. Tee tämä taas kansallesi!”

Kun tämä psalmi kirjoitettiin, Israel oli kovassa ahdistuksessa. Jumala kansa kohtasi suuren kriisin, ja he tarvitsivat heti tapahtuvan pelastuksen. Niinpä psalmista tulee Herran luokse järkisyitä esittäen, rukoillen Herraa: ”Voi, Herra, sinun lapsesi varmaan ajattelivat siellä Punaisen Meren rannalla, ettei heitä enää koskaan kohtaisi yhtä vaikea kriisi. Me tarvitsemme nyt sinun voimallisen valtasi osoituksen, sinun ojennetun käsivartesi pelastuksen. Herra, tee se taas tänään!”