PARANNUSTA TEKEVÄ EROTTAUTUU MAAILMASTA

Todellista herätystä ei voi syntyä ilman parannuksen tekemistä ja erottautumista maailmasta. ”Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset”(Neh.9:2). Missä ikinä on raamatullista eheytymistä, siellä on oleva yhäti kasvava tietoisuus Herran kutsusta erottautua kaikesta, mikä on maailmallista ja aistillista.

Kautta vuosien olen huomannut, että juuri erottautuneet, Kristusta nauttivat, pyhää elämää elävät uskovat ovat niitä, joilla on suurin vaikutus sekulaariin maailmaan. Jumalattomat odottavat uskovien erottautuvan ja puhdistuvan, täysin ”toisiksi”. New Yorkin rikoksien täyttämät ja saastuttamat kadut, joilla demoniset henget raivoavat kaikkialla, vain puhtaat, erottautuneet, Kristuksen täyttämät uskovat voivat ajaa takaa vihollista. Kompromissien tekijät pelästyvät, ja heidän oma syntinsä tuomitsee heidät.

Jumala nostaa esiin uskovien jäännöksen, joka haluaa herätystä, mutta ainoastaan niin, että se muuttaa heitä Kristuksen kuvan kaltaisuuteen. Kun se täyttyy, useimmat uskovat eivät joko tunnista sitä, tai jos tunnistavat, hylkäävät sen. Erottautunut jäännös kuulee pasuunan soivan, ja he tietävät, mitä Jumala sanoo.

Jumalan omistaa kaiken, mitä meillä on. Me sanomme aina: ”Herra, annan tämän takaisin sinulle”. Emme kylläkään ole koskaan omistaneet mitään. ”Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni. … Sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on”(Ps.50:10- 12). 

Herra sanoo meille: ”Mene katolle ja tutki sydäntäsi!” Oletko vain Hänen omaisuutensa hoitaja? Kuinka paljon tuhlaat itseesi, verrattuna Hänen työhönsä ikuisuuden valossa, elämän haurauden valossa?”

Pyhän Hengen vuodattamisen suuri vaikutus on siinä, että laskemme kaiken Jumalan alttarille, kun käännämme katseemme pois siitä, mitä omistamme. Helluntaina sanottiin ”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä”(Ap.t.4:32).