TUORE SANA HERRALTA

Raamattu kertoo meille, että joskus ”kaikki, jotka koskivat häneen, tulivat terveiksi” (ks. Mark.6:56). Toisinaan Hän ei parantanut ihmisten epäuskon tähden. Miten Jeesus tiesi, milloin parantaa milloin? Hänen piti kuunnella hiljaista pientä Isän ääntä, joka antoi Hänelle johdatuksen sanan. Hän kirkasti Isänsä ääntä kuunnellessaan sitä.

Sama pätee meidän kutsumuksemme. Tiedämme kaiken, mitä Raamattu vaatii meiltä: meidän tulee rakastaa toinen toistamme, rukoilla lakkaamatta ja palvella köyhiä, sairaita, tarvitsevia ja vankeja. Meidänkin pitää tehdä tiettyjä toisia juttuja, joita ei ole mainittu Raamatussa. Kohtaamme tarpeita omassa päivittäisessä vaelluksessamme joko kriisien tai muiden tilanteiden kautta. Sellaisina hetkinä tarvitsemme Isän ääntä johdattamaan meitä, puhumaan meille asioita, joita ei ole erityisesti kuvattu Hänen käskyissään. Yksinkertaisesti tarvitsemme saman Isän äänen kuulemista, jota Jeesus kuunteli ollessaan täällä maan päällä.

Tiedämme, että Kristuksella oli sanan vaihtoa Isänsä kanssa. Hän kertoi opetuslapsilleen: ”Minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni”(Joh.15:15). Hän sanoi myös uskonnollisille johtajille: ”Te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt”(Joh.8:40). Mitä Jeesus tarkoitti tällä viimeisellä lauseella? Sanoiko Hän Israelin opettajille: ”Olen antanut teille totuuden suoraan Isän sydämeltä. Aabraham ei pystynyt tekemään sitä.”

Kristus sanoi siis: ” Te elätte kuollutta teologiaa. Te tutkitte menneisyyttä, kunnioittaen isäänne Aabrahamia, opetellen sääntöjä ja käskyjä elämäänne varten. Se, mitä minä puhun teille, ei ole jotakin kaukaista historiaa. Olen juuri ollut Isäni kanssa ja Hän antoi minulle sen, mitä saarnaan nyt teille. Hän näytti minulle, mitä teidän tarvitsee kuulla.”

Johannes Kastaja todisti näitä uskonnollisia johtajia vastaan: ”Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan” (Joh.3:32). Tänään Jeesus puhuu meille saman viestin: ”Olette tyytyväisiä saarnoihin, jotka on otettu suoraan selityskirjoista. Minä haluan antaa teille tuoreen Sanan.”