Monday, August 3, 2015

PIENET ASIAT by Gary Wilkerson

Salomo kirjoitti: “Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa”(Kork.v.2:15). Salomo varoitti, että usein pienet, valitusaiheet estävät meitä vaeltamasta täysin Jumalan kutsussa yltäkylläiseen elämään Hänessä.

Muistatko, miten annoit elämäsi Jeesukselle? Niin kuin monen muun sydän, sinunkin sydämesi oli varmaan täynnä tarkoitusta. Sinä koit Jumalan parantavan rakkauden ja halusit jakaa sitä muille, evankelioiden, sovittaen ja palvellen. Kun pääsit eteenpäin tässä uudessa elämässä, aloit paremmin ymmärtää roolisi Jumalan valtakunnassa ja lahjasi, joilla voit palvella Häntä. ehkä tunsit kutsun johonkin palvelustehtävään.
Sitten huomasit tapahtuvan jotakin kummallista. Melkein joka päivä huomasit keskittymisesi Jeesukseen joutuvan ahtaalle muiden vaatimusten tähden. Pieniä asioita ponnahteli näkyviin ja ne vaativat sinun huomiotasi ja veivät sen pois, niin että hitaasti menetit Kristuksen keskiöstä.

Isäni David Wilkerson oli hyvin tuttu tämän uskovan elämänpiirteen kanssa. Hän oli päättänyt viettää läheistä elämää Jumalan kanssa rukouksen kautta. Mikään ei saanut keskeyttää sitä. Isä rukoili kahdesta neljään tuntiin päivittäin koko elämänsä ajan. Joskus hän varasi kokonaisen päivän rukousta varten ja kielsi meitä häiritsemästä.

Keskittymisen tärkeys ilmeni kuuluisassa Wallendan perheessä. He ovat esimerkillisiä ohjenuoran mukaan kulkijoita seitsemässä sukupolvessa. Vuosi sitten, Nik Wallenda lisäsi tähän perheensä tarinaan kirjaimellisen nuorallakävelyn, kun hän käveli yli Grand Canyonin nuoraa pitkin. Tuuli oli tuima sinä päivänä, mikä teki Nikin epävarmaksi koko jutusta. Koska hän oli päättänyt suorittaa kävelyn, hänellä oli laserintarkka päämäärä. Hän tuli esiin yöpymispaikastaan kasvoillaan pelottava päättäväisyys. Tanko kädessään hän lähti eteenpäin langalle ja käveli koko matkan kuilun yli silmää räpäyttämättä.

Nik Wallendan keskittymisen kohde oli elämän tai kuoleman kysymys. Meillä Jeesuksen Kristuksen seurakunnassa on vielä korkeampi kutsu, mutta onko meidän päämäärämme laserintarkka? Kuinka usein meidän keskittymisemme on ollut hukassa päiviä, kuukausia jopa vuosia pelkkää meinaamista ja aikomista?