TUONELAN KOHDUSTA

"Tuonelan kohdussa minä huusin apua, ja sinä kuulit minun ääneni” (Joona2:2). Miksi Herra vei Joonan niin syvälle? Hän oli elävän helvetin kohdussa, syöstynä pimeyteen, roikkui elämän ja kuoleman välillä. Miksi armollinen Jumala laittaisi palvelijansa tuollaiseen paikkaan? Uskon, että Joonan kertomus näyttää meille, miten Jumala käsittelee tottelematonta palvelijaansa.

Joona oli tässä helvetissä kolme päivää ja yötä. Sinä aikana hän ei kuitenkaan rukoillut. Myrsky ei ollut saanut häntä polvilleen, ei myöskään kuoleman kosketus kalan vatsassa. Vasta kolmen päivän ja yön perästä me luemme: ”Ja Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisässä”(Joona2:1).

Miksei Joona rukoillut aikaisemmin? Siksi, että hän oli vakuuttunut: ”Olen karkotettu pois sinun silmiesi edestä” (Joona 2:4). Hän kuvaili Jumalan armoa Niiniveä kohtaan, mutta ei voinut uskoa samaa armoa itselleen. Hän ajatteli: ”Olen kuollut mies. En voi langeta enää syvemmälle. Jumala on kääntänyt selkänsä minulle. Hän vihaa minua sen takia, mitä olet tehnyt.”

Mikään ei olisi ollut kauempana totuudesta. Kun Raamattu sanoo: ”Herra toimitti suuren kalan nielaisemaan Joonan” (Joona 1:17). Sana toimitti tarkoittaa tässä kohtaa ”valmisti”. Jumala oli valinnut suuren kalan ja pannut elikolle tehtävän. Kun Joona siis heitettiin yli laidan, kala oli jo siellä valmiina nielaisemaan hänet. Herra toimi edelleen.

Totuus on, että Jumala kiirehti Joonaa tämän matkalla Niiniveen. Pian profeetta kävelisi taas auringonpaisteessa. Hän saarnaisi rohkeasti tuon valitun kaupungin kaduilla valittuna sanansaattajana.

Mitä Jumala oikein aikoi saada aikaan Joonan kalanvatsakokemuksella? Hetken Joona tiesi, miltä tuntuu olla kuollut. Hän ei voinut rukoilla. Jumala oli kätkenyt Häneltä kasvonsa ja profeetalla ei ollut ketään, jonka puoleen olisi voinut kääntyä. Joonan helvetti ei ollut merilevän kietoutumisessa hänen ylleen eikä siinä, että häntä sysittiin edestakaisin. Se oli siinä, että hän tunsi Jumalan ottaneen kätensä pois hänen elämänsä yltä.

Kai tämä oli vain Joonan kuuliaisuuden testaamista. Jumala ei vaatinut: ”No niin Joona, joko tottelet minua?” Pikemminkin Jumala kysyi: ”Kenen sanaa aiot uskoa tässä kauheassa helvetissä, Joona: minun vai paholaisen?” Lopulta luemme: ”Joona rukoili” (Joona 2:1). ”Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa, ja minun rukoukseni tuli sinun tykösi” (Joona 2:7). Joona juoksi takaisin Jumalan rakastaville käsivarsille. sitten hän todisti: ”Tuonelan kohdussa minä huusin apua, ja sinä kuulit minun ääneni” (Joona 2:2).