TURHAT SANAT
Psalmissa 50 ilmaistaan suun epäpuhtaan käytön synti ja sen seuraukset. Tässä asiassa monet Herran huoneessa ovat ottaneet Hänen Sanansa kevyesti.
”Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. … Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen. Ymmärtäkää tämä te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä raatelisi, eikä olisi pelastajaa. Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen.... Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden"(Ps.50:19- 23).
Niin, miksi emme pelkää ja kunnioita Jumalan Sanaa tässä asiassa? Miksi niin helposti puhumme turhia sanoja toisista ihmisistä? Miksi edelleenkin käytämme sanoja huolimattomasti emmekä hillitse kieltämme? Tämä psalmi kertoo meille, miksi: ”Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi?”
Yksinkertaisesti sanottuna me teemme Jumalasta kaltaisemme. Me väännämme Hänen Sanansa mukailemaan omaa käsitystämme ulkoista ihmistä arvioidessamme. Me emme ota huomioon Jumalan tapaa tutkia salaisia, syvempiä asioita jonkun sydämessä.
Nyt Herra sanoo meille tässä psalmissa 50: ”Minä moitin sinua, koska haluan panna tämän asian järjestykseen. Sinun pitää nähdä pahuutesi samalla tapaa kuin minä näen sen: vääränä ja ilkeänä, hyvin vakavana sielullesi.”
Herran työntekijänä haluan Kristuksen elämän virtaavan saarnoistani. Aviomiehenä, isänä ja isoisänä haluan sen virtaavan vapaasti perheelleni. Siksi Kristuksen elämän alkulähde minussa ei saa saastua. En voi antaa myrkyttää lähdettäni tai antaa tiesulun estää sen vapaata kulkemista minussa.
Tämä on omalta puoleltani tietoinen päätös. Minun täytyy rukoilla Pyhää Henkeä jatkuvasti: ”Muistuta minua joka kerta, kun saastutan itseni.” Daavid teki tämäntapaisen päätöksen. Hän kirjoitti: ”Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos”(Ps.17:3). ”Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea”(Ps.141:3).
Mietit ehkä: ”Onko todella tarpeellista vartioida kieltäsi, jotta et tekisi syntiä suullasi?” Daavid vastaa tällä todistuksella: ”Minä pidän vaelluksestani vaarin, etten kielelläni syntiä tekisi. Minä pidän suustani vaarin ja suistan sen, niin kauan kuin jumalaton on minun edessäni" (Ps.39:1). Hän sanoo siis: ”Joka kerta kun satuloin hevosen, laitan sen suuhun suitset. Niin kuin teen hevosellesi, niin minun pitää tehdä omalle kielelleni.”
”Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. … Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen. Ymmärtäkää tämä te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä raatelisi, eikä olisi pelastajaa. Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen.... Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden"(Ps.50:19- 23).
Niin, miksi emme pelkää ja kunnioita Jumalan Sanaa tässä asiassa? Miksi niin helposti puhumme turhia sanoja toisista ihmisistä? Miksi edelleenkin käytämme sanoja huolimattomasti emmekä hillitse kieltämme? Tämä psalmi kertoo meille, miksi: ”Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi?”
Yksinkertaisesti sanottuna me teemme Jumalasta kaltaisemme. Me väännämme Hänen Sanansa mukailemaan omaa käsitystämme ulkoista ihmistä arvioidessamme. Me emme ota huomioon Jumalan tapaa tutkia salaisia, syvempiä asioita jonkun sydämessä.
Nyt Herra sanoo meille tässä psalmissa 50: ”Minä moitin sinua, koska haluan panna tämän asian järjestykseen. Sinun pitää nähdä pahuutesi samalla tapaa kuin minä näen sen: vääränä ja ilkeänä, hyvin vakavana sielullesi.”
Herran työntekijänä haluan Kristuksen elämän virtaavan saarnoistani. Aviomiehenä, isänä ja isoisänä haluan sen virtaavan vapaasti perheelleni. Siksi Kristuksen elämän alkulähde minussa ei saa saastua. En voi antaa myrkyttää lähdettäni tai antaa tiesulun estää sen vapaata kulkemista minussa.
Tämä on omalta puoleltani tietoinen päätös. Minun täytyy rukoilla Pyhää Henkeä jatkuvasti: ”Muistuta minua joka kerta, kun saastutan itseni.” Daavid teki tämäntapaisen päätöksen. Hän kirjoitti: ”Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos”(Ps.17:3). ”Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea”(Ps.141:3).
Mietit ehkä: ”Onko todella tarpeellista vartioida kieltäsi, jotta et tekisi syntiä suullasi?” Daavid vastaa tällä todistuksella: ”Minä pidän vaelluksestani vaarin, etten kielelläni syntiä tekisi. Minä pidän suustani vaarin ja suistan sen, niin kauan kuin jumalaton on minun edessäni" (Ps.39:1). Hän sanoo siis: ”Joka kerta kun satuloin hevosen, laitan sen suuhun suitset. Niin kuin teen hevosellesi, niin minun pitää tehdä omalle kielelleni.”