HÄNEN LÄSNÄOLONSA PIMEÄSSÄ MAAILMASSA - Gary Wilkerson

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja”(2 Tim.3:1).
Paavali ei sanoa tätä pelottaakseen meitä.   Hän puhuu kaikelle ihmisen sydämessä olevalle synnille:
”Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta”(2 Tim.3:2 -5).
Siinä on aikamoinen syntilista.  Paavali ei kuitenkaan puhu ainoastaan maailmalle, vaan myös meille kristityille, uskoville: ”Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman”.
Kun hän sanoo, että ihmiset rakastavat itseään, hän kuvailee varmasti hyvin tarkkaan tilannetta monissa seurakunnissa tänä päivänä. Kun paha kasvaa, nämä seurakunnat lisäävät oman tilansa parantamista, menestymistä ja mukavuutta. Jumala ei koskaan käske meitä välttämään kadotettuja. He ovat meidän päällimmäisin kutsumme. Kun siis Paavali käskee meitä ”karttamaan senkaltaisia”, hän viittaa meidän kanssa kristittyihimme, jotka kieltävät Jumalan auktoriteetin elämässään. Hän vahvistaa tämän sanoessaan: ”Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha’ " (1 Kor.5:12 -13).  Voisimmeko uskovina kuulla sen selvempää kutsua parannuksen tekoon?
Saatana jatkaa kuoleman kylvämistään. Ainoa asia, joka voi vastustaa hänen helvettiään maan päällä, on seurakunta, joka pystyy nousemaan ja puhumaan Jumalan Sanaa rohkeasti ja kirkkain otsin. Maailma ei koskaan saa tietää olemassa olevasta vaihtoehdosta, jollei Jumalan pyhä läsnäolo ole tässä pimenevässä maailmassa.