Wednesday, December 31, 2014

HERRAN TAAKAN JAKAMINEN

Kaikki Herran antamat taakat ovat syntyneet syvästä, elämää muuttavasta kohtaamisesta Jeesuksen läsnäolon kanssa. Vuonna 1957 Jumalan Henki tuli päälleni itkun henkenä. Myin televisioni, joka hallitsi vapaa-aikaani. Vuoden vietin salaisessa kammiossani Herran läsnäoloon sulkeutuneena. Aika kului rukouksessa työhuoneessani tai metsässä. Sins kun olin <hänen läsnäolossaan, Hän avasi minulle sydäntään ja näytti koko kärsivän maailman. Tästä tuli sitten käsky: ”Lähde New Yorkiin”. Minä tottelin ja kun sitten kuljin näitä katuja, Hän jakoi minulle huolensa jengeistä, huumeiden ja alkoholin riippuvuudessa olevista.

Muutama vuosi sitten Jumala kutsui minua paljon syvempään suhteeseen itsensä kanssa. Vietin kuukausia yksin Jeesuksen kanssa, Hänen puhdistettavanaan, kaikkien intohimojen poistuessa. Minä halusin vain miellyttää Häntä. Taas kerran tuli käsky: ”Mene takaisin New Yorkiin”. Nyt meidän työmme toimii vain rukouksen voimalla ja Hänen läsnäoloonsa sulkeutumalla. Meidän taakkamme pitää olla Hänen taakkansa, muutoin kaikki on turhaa.

Kun olin kahdeksanvuotias, kaikenlaiset leirit olivat suosittuja. Siihen aikaan ei ollut mitään erityisiä leirintäalueita tai kristittyjen kokoontumisia. Seurakunnat saattoivat hankkia vain telttoja ja pieniä mökkejä. Me, Gwen ja minä, menimme ”Elävän veden leirille”, Cherry Treehen, Pennsylvaniassa. Ihmiset tulivat leirille, joka oli täynnä Hänen läsnäoloaan. Meillä ei ollut TV:tä, eikä kukaan uskaltanut edes ajatella teatteriin menemistä. Jeesus oli meille kaikki kaikessa!

Kokoukset saattoivat kestää koko illan. Jos Jeesus loisti valoaan voimallisesti, niin kaikki halusivat juosta alttarille. Muistan polvistuneeni oljille. Kun olin Jumalan läsnäolossa, Hän tuli elämääni. Hän puhui minulle siellä sanoen: ”Anna elämäsi minulle”. Luulenpa, etten olisi Hänen työssään tänään, jos leirille ei olisi tullut niin paljon rakkaita uskovia täynnä Jeesusta. He julistivat Hänen kirkkauttaan. Minä makasin tuntikausia itkien ja vapisten leirin alttarilla. Kun vihdoin nousin ylös, vain nuori poika, Jumalan käsi oli elämäni yllä ja Hänen taakkansa sielussani.

Ei kukaan ole jakanut Herran taakkaa niin kuin apostoli Paavali. Jeesus laski hänen hartioilleen oman sydämensä ikeen. Kuinka Paavali oikeastaan sai tuo taakan? Hän kohtasi Kristuksen auringonkirkkaan olemuksen! ”Yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan”(Ap.t.9:3 -4). Siinä oli Jeesuksen todellinen läsnäolo. Paavalin palvelustyö lähti liikkeelle tuosta kohtaamisesta. Huomaa, että ”Nouse ja mene”(jae 6) tuli seuraavaksi. Kun olet oikeasti Jeesuksen elävässä läsnäolossa, et tarvitse komiteoita, strategioita tai seminaareja neuvoksi. Pyhä Henki tulee ja sanoo: ”Mene tuonne… tuonne … tee se näin”. Hän sanoo sinulle, milloin, missä ja miten!