Monday, January 27, 2014

TEE EVANKELISTAN TEHTÄVÄ by Gary Wilkerson

Olen pastori ja aikani kuluu kutsumustyössä. Viime aikoina sydämeni on ollut taipuvainen näkemään myös evankelistan työtä. Niinpä pyysin Jumalaa avaamaan oven, jotta viisi eri henkilöä voi saada todistuksen Jeesuksesta. Juuri kun eräänä päivänä istuin perheeni kanssa ravintolassa, eräs vanhahko herrasmies tuli ohitse siitä ja asetti kätensä meidän jokaisen hartioille. Se oli hellä kosketus, ja kurottauduin puhumaan hänen kanssaan.

Miehen nimi oli Skip ja hän oli kahdeksankymmentä viisi vuotta vanha. Hän kertoi vaimonsa saaneen kohtauksen, joka vammautti hänet. “Olemme olleet naimisissa kaikki nämä vuodet ja nyt hän makaa kotona vuoteenomana”, Skip sanoi. ”Omaishoitajan työ menee yli voimieni. Tulin tähän vain pienelle tauolle”. Kun pyysin saada rukoilla hänen puolestaan, hänen silmänsä kostuivat. Hän oli odottanut jonkun kertovan hänelle, että Jumala välittää.

Myöhemmin sillä viikolla sain jakaa Jeesuksen rakkautta eräälle kodittomalle teinille. Muutaman päivän aikana olin saanut voimallisesti kohdata merkityksellisiä ihmisiä. Rukous ei avaa vain ovia, vaan se avaa meidän silmämme näkemään ihmisiä, jotka tarvitsevat apuamme aivan kotiovellamme. Jumala haluaa kohdata heidän tarpeensa.

Kaikissa yhteiskuntaryhmissä ihmiset haluaisivat nähdä uskollisen kirkon toimivan sen uskon mukaisesti, että Jumala haluaa vapauttaa kaikki ihmiset vankiloistaan. He haluavat tietää, että epätoivoon on ulospääsy. Herra on valmis toimimaan meidän rukoustemme tuloksena. Nyt hän haluaa meidän lähtevän liikkeelle uskossa, että hänen voimansa voi muuttaa elämän toiseksi.

Kehotan sinua: jatka rukousta vakavasti, läheistesi ja kaikkien niiden puolesta, joita tapaat. Jumala on ehkä jo toiminut heidän elämässään, vaikket sinä olekaan tajunnut sitä. Kun siis kuulet ovellesi kolkutettavan, mene uskollisesti avaamaan. Jeesus on valmis ihmetyttämään meitä kaiken pelastuksen, vapautuksen ja muutoksen kautta.